Yhtäkkiä Vuodatuksen sovellus alkoi tuntua kömpelöltä ja sivupohja ankealta. Uusi blogini löytyy osoitteesta http://sydamenikertoo.blogspot.com/

Hyvä laulaja omaa hyvän äänen. Hyvä ääni muodostuu tunteista ja niiden tulkinnasta. Laulajan pitää kyetä sisältämään ääneensä laulun tunnetilat. Yleensä elämänkokemus auttaa tulkinnassa jonka jokainen voi kuulla vaikkapa Vesa-Matti Loirin äänessä.

Olen viime aikoina kuunnellut paljon Adelea jolla on hyvin tunteikas ja sielukas ääni. Hyvä ääni on myös ranskalaisella Amandine Bourgeois:ella. Kuunnelkaa vaikkapa vanha klassikko. Sen ensimmäinen säe on myös hienoa laululyriikkaa.

Sielunkumppaneiden kohtaaminen on elämän ihmeellisimpiä asioita. Kaksi ihmistä kohtaa kohtalon, sattuman tai jonkin korkean voiman avustuksella ja he rakastuvat toisiinsa. Ihminen kohtaa ihmisen joka on hänelle, vain hänelle, tarkoitettu ja he elävät loppuelämänsä onnellisina. Jokainen ihminen ymmärtää klassisen tarinan. Mutta on vaikea ymmärtää miksi ihminen ihastuu toiseen saamatta vastakaikua. Miksi tunne ei saa vastaan tunnetta? Miksi elämä on tehty niin hankalaksi.

Jokaisella on varmasti muistoissa tapahtumia joissa naapurin tyttö tai poika ihastuu mutta omasta mielestään ihastuminen tuntuu ällöltä. Lapsena tai murrosikäisenä tämänkaltaiset tapahtumat ymmärtää. Erilaisia tuntemuksia vielä hapuillaan mutta samankaltaisia kokemuksia saattaa olla myös aikuisiässä. Muistan lapsuudestani miten naapurin tyttö oli lääpällään minuun. Itsestäni koko tapahtuma tuntui jotenkin kiusalliselta enkä voinut ymmärtää hänen tuntemuksiaan.

Kauan aikaa sitten eräs tyttö ihastui minuun. Hän oli silloin sinkku, niin kuin minäkin. Tapasimme ravintolassa ja tiesimme toisemme jo kouluajoilta. Hän oli viehättävän näköinen, minua muutaman vuoden nuorempi, vaaleatukkainen, silmälasipäinen nainen. Olimme illan yhdessä. Tiemme erkanivat valomerkin jälkeen ollessani kuskina isommalle porukalle. Jostain syystä hän ihastui minuun.

Jonkin ajan kuluttua sain kotiini kirjeen. Monisivuisessa kirjeessä tyttö kertoi ihastuneensa ja suorastaan rakastuneensa minuun. Hän kertoi miten olimme tanssineet yhdessä, miten olin pitänyt hänen kättään ja miten ihmeellistä oli jutella kanssani. Mietin omia tuntemuksiani tyttöä kohtaan. Pidin hänestä mutta jostain syystä tiesin, ettei hän ollut minua varten. Tein jotain anteeksiantamatonta, en vaivautunut vastaamaan hänelle vaan heitin kirjeen roskiin.

Pian sen jälkeen tapasin itseäni viitisentoista vuotta vanhemman naisen, Tuijan. Aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Tiesin etten olisi loppuelämääni Tuijan kanssa mutta samalla tiesin että minun olisi hyvä olla hetken aikaa hänen kanssaan. Tuija oli eronnut toisen miehen takia, kuka oli kuitenkin jättänyt hänet pian eron jälkeen. Parisen vuotta kestäneen seurustelumme aikana opin monia asioita parisuhteesta. Erosimme sopuisasti. En ollut suuresti koskaan ihastunut häneen mutta tiesin suhteestamme olevan hyötyä minulle ja opin ymmärtämään monia asioita. Tuijalla oli kaksi tytärtä joista toinen täysi-ikäinen ja toinen melkein. Tuntui hassulta seurustella Tuijan kanssa kun olisin voinut seurustella hänen vanhimman tyttärensä kanssa. Erityisesti tuntui hassulta nukkua kyläreissulla siskonpedissä.

Tapasin myöhemmin minuun ihastuneen tytön eräillä kutsuilla. Olin bileissä Tuijan kanssa. Nähdessään minut ja Tuijan, tyttö alkoi kyynelehtiä, juoksi pois ja sulkeutui vessaan. En päässyt keskustelemaan hänen kanssaan ja kertomaan miten pahoillani olin. Minun piti poistua Tuijan kanssa. Talossa ei ollut kuin yksi vessa ja bilettäminen hankaloitui sen ollessa varattu. En tavannut tyttöä koskaan enää.

Toisen ihmisen ihastumisen tunnistaa heti. Huomaan työpaikallani tai vapaa-aikanani naiset jotka pitävät erityisesti minusta. Eräät saattavat olla ihastuneita. He vilkuttavat pitkän matkan takaa ja hymyilevät kauniisti. He keksivät tikusta asiaa ja keskustelevat vuolaasti. Jostain kumman syystä minulle tulee vastareaktio. He ovat yhtä ällöjä kuin naapurin tyttö lapsuudessani.

Yhtälailla minä olen ihastunut vaikkapa erääseen naispuoleiseen kollegaani. Tai en tiedä olenko ihastunut mutta pidän erityisesti hänen seurastaan, hänen hymystään ja hänen jutuistaan. Minun kiinnostukseni näkyy mutta se ei saa vastakaikua. Varon etten aikaansaa hänelle samanlaista ällöefektiä.

Eikö elämä olisi paljon helpompaa jos ihastuisi vain sielunkumppaniin. Miksi hitossa elämään on keksitty pirullinen juoni mutkistamaan kaikkea.

Täydellisen musiikin tunnistaa heti. Se saa ihokarvat nousemaan pystyyn ja mielen sekaisin. Kaikki tunteet purkautuvat pintaan, sitä näkee ja aistii erilaisia asioita. Musiikki vaikuttaa kuulemma aivoihin samalla lailla kuin seksi. Jos täydellisen musiikin tunnistaa heti, millaista on sitten täydellinen seksi? 

Osallistuin paikkakunnan proosapiiriin. Haluan kehittyä kirjoittajana ja ajattelin piiristä saavani hyviä vinkkejä kirjoittamiseen. Proosapiirissä on parikymmentä osallistujaa. Jokaiseen tapaamiseen pitää kirjoittaa muutaman sivun juttu annetusta aiheesta. Tapaamisessa pääsee sitten lukemaan oman jutun ääneen. Muut ja piirin vetäjä arvostelevat sen. Ensimmäiseen kertaan sain aiheeksi ”En pyydä enää mitään”. Aihe tuntui jotenkin omakohtaiselta.

Sain kokea kaiken mitä ikinä halusin kokea. Sain kokea rakkauden. Sain kokea elämän. Mitä muuta ihminen voi toivoa elämältä. En pyydä elämältäni enää mitään. En kaipaa enää rakkautta sillä se tuo vain ongelmia. En kaipaa enää kaipuuta sillä sitä minulla on tarpeeksi. Aion lopettaa pyytämisen.

Elämä on ihmeellistä. Sitä kaipaa jotain. Sitä haaveilee jostakin. Ikään kuin kaipuu ja haaveet ovat rakennettu elämän tavoitteeksi jota ilman ei voi elää. Polku on tarkoitettu käveltäväksi. Rata on tarkoitettu juostavaksi. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan piste jolloin ei kaipaa kävelyä tai juoksua. Silloin ei pyydä enää mitään ja ei tarvitse enää mitään. Tuo piste kertoo ehkä tavoitteiden täyttymisestä. Tai ehkä se kertoo haaveiden etääntymisestä. Tuota pistettä ihminen kai tavoittelee tai sitten ei. 

En pyydä elämältäni mitään. Yhtä kuitenkin kaipaan. Kaipaan herkkää kosketusta. Kaipaan polttavan jäätävää tunnetta. Kaipaan sydämeni lyöntiä. Pulssia joka on nopeampi kuin koskaan aikaisemmin. Kaipaan käsin kosketeltavaa sähköä. Jännitettä joka saa vapisemaan. Kaipaan katsetta joka saa minut nousemaan. Korkealle ilmaan. Poltetta joka ei sammu vedellä. Liikettä joka on paikallaan. Rakkautta.

Mutta en pyydä sitä. Kosketus polttaa minut. Saan jännitteestä iskun. Ja katseesta muiston. Siksi en pyydä mitään sillä haluan pysyä minänä. 

En tosiaankaan pyydä elämältäni mitään. Erästä asiaa kuitenkin kaipaan, Ford Mustang GT:tä vuosimallia 1968. Oliivinvihreää, samanlaista kuin Steve McQueen ajoi elokuvassa Bullit. Haluan tuntea V8 moottorin uhmakkaan murinan. Kaksisataaviisikymmentä hevosvoimaa on valmiina toteuttamaan pienimmänkin toivomukseni. Sydämeni lyö nopeammin kuin koskaan aikaisemmin käteni puristaessa rattia. Renkaat ulvahtavat kun painan kevyesti kaasupoljinta. Käsken autoani ja aistin miten autoni pitää minusta. Ajan mutkikasta tietä, eteenpäin ja tunnen miten olen yhdessä autoni kanssa. Seison parkissa leväten. Kiillotan autoani sillä haluan meidän kiiltävän.

Mutta en pyydä sitä. Korttini otetaan kuivumaan ja en pääse liikkumaan.

En pyydä enää mitään. Olen saanut sen mitä ikinä toivoinkaan saavani. Nyt odotan.

Seminaari oli. Exäni piti tulla paikalla mutta jostain syystä hän ei tullut. Ehkä hän halusi viettää nekin kaksi päivää uuden miesystävänsä kanssa. Ehkä hän tuli kipeäksi. Tai ehkä hän ei halunnut tavata minua. Ehkä hän ei vaan halunnut nähdä minua. En ottanut asiasta selvää.

Katsoin rekisteröintitiskillä hänen batchiään. Se oli siinä yksinäisenä tuijottaen minua. Se näytti nousevan ilmaan ja tulevan minua kohti. Olisin halunnut ottaa sen kiinni mutta käteni vapisivat.

Olin valmistautunut hyvin. Viidensadan ihmisen joukossa olin parhaiten pukeutunut mies. Olin valinnut huolella kahden päivän tilaisuuteen kolme pukua. Sovitin kravattini huolella paitoihini ja taskuliinoihini. Kolme paria reunospohjattuja nahkakenkiä kiilsivät peilin tavoin.

Periaatteessa minulla oli hauskaa ilman häntä. Hänen läsnäolonsa olisi sekoittanut minut täysin. Nyt käyttäydyin normaalisti ja seurustelin tuttujeni kanssa. Liikuin sulavasti keskustellen ihmisten kanssa. Päivällispöydässä kerroin muutamia mielenkiintoisia tarinoita elämästä joita kehuttiin vielä seuraavanakin päivänä.

Yksi oli kuitenkin poissa ja tunsin sydämessäni sen. Joku ehkä tiesi tilanteeni sillä ensimmäisen päivän tauko-ohjelmaksi oli valittu karaokelaulaminen. Valkokankaalle heijastetussa Youtube videossa näimme sanat ja lauloimme Bill Withersin kappaleen "Ain't no sunshine when she's gone". Joku tiesi mitä sydämeni kaipasi. 

Amsterdamissa paistoi kuitenkin aurinko. Hämmästyin kuitenkin hotellin aamiaispöydässä katsoessani ikkunasta kadulle ja tarkkaillessani hiljaisen kadun puita. Lehdet olivat saaneet jo kauniin ruskean sävyn ja osa leijaili maahan. Taustamusiikkina soi yhtäkkiä sama Ain’t no sunshine. Joku tosissaan tiesi mitä kaipasin.

Syksyn työmatkani ovat alkaneet. Lennän parhaillani Amsterdamiin. Ensi kuussa menen Sveitsiin ja marraskuussa Kiinaan. Olen työmatkoillani oppinut ottamaan hieman rennommin ja viettämään yhden tai kaksi vapaapäivää. Amsterdamissakin aion tutustua ainakin yhtenä päivänä kaupungin nähtävyyksiin.

Työni on vuosia pysynyt samana. Olen alkanut kaipaamaan uusia haasteita vaikka olenkin tyytyväinen nykyiseen työhöni. Olen huomannut myös iän myötä syntyneen laiskuuden joka kapinoi muutosta vastaan. En ole enää myöskään yhtä nälkäinen kuin joskus nuorempana.

Nuorempien kollegojen kehitystä on hauska seurata. Eräs heistä. Noora on ollut minulle läheinen parin vuoden ajan. Hän on vähän alta kolmekymppinen ja sangen viehättävän näköinen, tummatukkainen nainen. Meillä on hyvä ystävyyssuhde ja vietämme toisten seurassamme paljon aikaa työpaikalla. Aina yhdessäolomme ei kuitenkaan liity työhön. Käymme yhdessä lounailla ja kahvitunneilla. Tuntematon voisi luulla meillä olevan suhde mutta sitä meillä ei suinkaan ole. Olemme vain ystäviä ja ehkä hyviäkin sellaisia. Tunnemme toisemme hyvin. Voisin pitää Nooraa siskonani ja en voisi kuvitella koskaan pidemmälle menevää suhdetta hänen kanssaan.

Noora on täsmälleen minun mittaiseni, korkkareilla vähän pidempi. Hän on hieman roteva mutta kuitenkin normaalivartaloinen nainen. Jostain syystä hän ei ole ulkoisesti ole ollenkaan minun tyyppinen nainen ja hän ei herätä minussa mitään eroottista mielenkiintoa. Pidän enemmän itseäni lyhyemmistä naisista. Enkä epäile tunteen olevan yksipuolinen. Ehkä tästä syystä johtuen (tai sen seurauksena?) meillä on hyvä ystävyyssuhde.

Tutustuessani Nooraan parisen vuotta sitten hän oli sinkku. Nooralla oli useita seurustelusuhteita takanaan niiden päättyessä kuitenkin aina ikävällä tavalla. Viimeisemmässä suhteessa Noora ja mies olivat katsoneet jo yhteistä asuntoa. Suhde kuitenkin päättyi miehen palatessa takaisin exänsä luo. Pian mies muutti exänsä kanssa juuri siihen asuntoon jota Noora ja mies olivat katsoneet. Kaikki Nooran miessuhteet olivat päättyneet samalla tavalla, mies jätti Nooran. Noora kertoi miten hän kerran oli itkenyt läpi yön erään miehen lähdön jälkeen. Naapuri halusi aamulla lohduttaa häntä tuomalla kukkia. Itku oli kuulunut paksun kiviseinän läpi.

Yritin luoda Nooralle uskoa. Kerroin että hän on viehättävän näköinen nainen ja tulee varmasti kohtaamaan elämänsä miehen ennemmin tai myöhemmin. Noora ei enää uskonut siihen. Hän ei välittänyt miehistä sillä kaikki kuitenkin jättää hänet. Sanani kunnollisista miehistä sai hänet vaivautuneesti hymyilemään. En tiedä miksi Nooran kohdalle oli osunut niin monta ikävää tapausta. Hän on viehättävän näköinen ja hauska nainen. Ja vaikka hän ei herätä minussa eroottisia tunteita en usko tunteen olevan yleinen.

Noora kävi kavereineen ravintoloissa. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa kontaktia tai keskustella miesten kanssa. Hän halusi vain pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Suosittelin häntä liittymään johonkin treffipalstalle. Jonkin ajan kuluttua Noora liittyikin palstalle ja aloitti projektinsa jota hän kutsui ”Miehen hankinnaksi”. Lupasin toimia projektin avustajana.

Treffipalstalla hänelle sateli tapaamispyyntöjä. Kaikkien mielenkiintoisempien kanssa Noora sopi treffit. Saman illan aikana hän saattoi tavata kolmekin miestä, jokaisen heistä puolentoista tunnin välein. Pipopäisten nenänkaivajien joukosta ei hänelle kuitenkaan löytynyt varteenotettavaa miestä.

Kunnes hän tapasi Timon. Ei Timokaan ollut ihannemies eikä hän olisi täyttänyt montaa kohtaa Nooran ihannemieslistasta. Timo oli kuitenkin pitkä, hauskannäköinen ja ihan mukava. Timo oli eronnut pari vuotta aikaisemmin. Hän ei halunnut puhua eronsa syistä mutta kaikki tuli kuitenkin myöhemmin Nooran tietoon. Timo kävi erokeskustelunsa tyttöystävänsä kanssa ruutuvihon välityksellä. Puhevälien katketessa huonekalut jaettiin ja keskustelut käytiin viestein. Timo piilotti vihkonsa jonka Noora myöhemmin löysi.

Ei Timo aivan toivottomalta tapaukselta vaikuttanut. Noora meinasi kuitenkin heittää pyyhkeen kehään monta kertaa moisen puupökkelön edessä. Kehotin Nooraa olemaan kärsivällinen. Ehkä hän voisi kouluttaa Timoa. Kerroin itsestäni ja miten naiset ovat minua kouluttaneet. Yleisesti ottaen minusta tuntuu että jokainen mies vaatii koulutusta. Naisen huomioiminen ja tarpeiden ymmärtäminen kun periytyy harvoin miehille äidinmaidon mukana.

Noora alkoi kuitenkin seurustella Timon kanssa. Valoin Nooraan uskoa, ehkä Timo olisi hänen elämänsä mies ja hänen olisi syytä katsoa kortti loppuun saakka. Asiat edistyivät ja hän oli yhä tiiviimmin Timon kanssa. Ei Noora pilvissä liidellyt, eikä hän olisi pystynyt juoksemaan maratonia sukkasiltaan. Hänen oli kuitenkin hyvä olla luotettavan miehen kanssa.

Parisuhteen eräs tärkeimpiä elementtejä on seksi. Intohimo pitää pystyä säilyttämään pitkässä suhteessa ja ilman seksiä ei ole intohimoa. Kysyessäni miten Noora kokee Timon kanssa seksin, ei vastaus ollut lupaava. On kuulemma parempiakin tapauksia ollut.

Ensimmäisen Timon kanssa riitelynsä Noora kuvasi minulle tarkkaan. Se oli tyypillinen tilanne, Timo ei vain tajunnut tilannetta ja miten naista pitää kohdella. Riitelyitä tuli lisää. Pyrin auttamaan Nooraa ja kertomaan miten mies ajattelee ja yritin antaa vinkkejä sovintoon. Taisin itse kuitenkin aiheuttaa hallaa kertomalla miten miehen kuuluisi käyttäytyä. Herrasmiehenä pyrin painamaan mieleen kaikkien tuttavanaisten asusteet ja kampaukset. Nainen on haltioissaan kun kehun hänen uutta kampaustaan. Kotireaktion saattaa arvata jos oma mies ei ole huomannut muutosta.

Reilun vuoden seurustelun jälkeen Noora harkitsi muuttoa Timon luo. Yhteen muuttaminen on suhteen kannalta ratkaiseva askel, sillä silloin viimeistään muodostuu aito parisuhde. Hän kysyi mielipidettäni asiaan. Harkitsin pitkään.

Ensiksi ajattelin antaa seuraavan ohjeen: ”Muuta yhteen Timon kanssa. Vaikka et ole tulenpalavasti rakastunut, suhteenne voi kehittyä aidoksi rakkaudeksi. Timo on hyvä mies ja voitte elää loppuelämänne onnellisesti. Ole kärsivällinen sillä mies tarvitsee sitä oppiakseen asioita.”

Pohdittuani hetken, ajattelin antaa toisenlaisen ohjeen: ”Älä muuta yhteen Timon kanssa. Jos suhteenne tökkii jo nyt, etkä tunne olevasi tulenpalavasti rakastunut, ei Timo ole sinulle oikea mies. Suhteen alku saattaa vielä menetellä mutta kymmenen vuoden jälkeen kahden lapsen äitinä tulet katumaan suhdettanne. Etsi häntä, oikeaa, kunnes löydät.”

Mietin vielä hetken ja tulin siihen tulokseen etten voi antaa mitään neuvoa. Toivotin Nooralle onnea mitä ikinä päättääkin.

Noora on asunut Timon kanssa puolisen vuotta. Kysyin häneltä eräänä onko tunne siitä että Timo on hänen elämänsä rakkaus voimistunut. Noora hymyili vaisusti, ”Ei ollut parempaa tarjolla”.

Noora oli oikeassa, ei meidän loputtomiin kannata hakea sitä elämämme rakkautta joka vie meidän jalat alta. Sillä vaarana on yksin jääminen ja kokemuksen menettäminen. Vaihtoehdoista (hyvä jos niitä on) kannattaa valita paras mahdollinen.

Toisaalta Noora oli väärässä, sillä meidän tulee etsiä elämänne rakkautta kunnes sen löydämme. Meidän ei kannata tyytyä kompromisseihin.

Rakkaus on ihmeellinen asia. Jotkut eivät koe sitä koskaan, jotkut kokevat sen vain kerran elämänsä aikana. Jotkut kokevat sen kaksi kertaa. Jotkut useammin. Valintakysymys, vai onko?

On keski-ikäisyydestä jotain hyötyäkin. Elämän varrella on tullut opittua erilaisia asioita. Näistä ehkä tärkeimpänä ovat miten käyttäytyä parisuhteessa ja yleensä ottaen naisten kanssa. Vaikken vieläkään ymmärrä naisia (ehken koskaan?), ymmärrän kuitenkin toki jotain ja sen miten minun pitää puhua ja käyttäytyä. On tietysti sääli etten aikaisemmin nuorena miehenä tajunnut kaikkia asioita sillä elämäni olisi ollut paljon helpompaa. Osan olen joutunut tai päässyt opettelemaan kantapään kautta.

1. Käyttäydy niin kuin hän olisi ainut nainen maan päällä. Sillä maan päällä ei ole ketään muuta kuka voisi korvata hänet. Rakasta häntä enemmän kuin ketään muuta koskaan aikaisemmin. Sillä hän on sinun rakastettusi ja kellään muulla ei ole merkitystä sinulle. Nosta hänet ylös, ylemmäs kuin olet itse koskaan ollut. Laske hänet alas koska haluat kävellä syksyllä vesisateessa hänen kanssaan.

Lomien jälkeen huomasin ilmoittautuneeni samaan seminaariin exäni kanssa. Joudun mahdollisesti kohtaamaan hänet ja vaihtamaan muutaman sanan. Vaikka erosimme sopuisasti, tuottaa mahdollinen tapaaminen minulle tuskaa. Aavistan jo etukäteen käteni vapinan, hikoiluni ja huimaukseni nähdessäni hänet. Muistelen eromme jälkeisiä kohtaamisiamme.

Lomallani kävin kaksilla 40-vuotispäivillä. Ensimmäiset juhlat olivat kuivat ja keskityin tarkkailemaan aviopareja. Suurin osa aviopareista käyttäytyi tyypillisesti; parit eivät puhuneet juuri keskenään, mies ei katsonut naista puhumattakaan kosketuksesta tai suukosta. Poikkeuksen tekivät kuitenkin kaksi paria. Toisen parin mies hymyili kaiken aikaa ja katseli naistansa. Näin miehen suukottavan naista ja koskettavan häntä selästä. He olivat ilmiselvästi rakastuneita vaikka nainen vaikutti epävarmalta. Selitykseksi käyttäytymiselle kuulin jonkun puhuvan miten kyseinen mies oli juuri tavannut naisen ja he harkitsivat yhteen muuttoa. He olivat vasta tavanneet niin kuin pystyi päättelemään. 

Lennän parhaillaan kohti Pariisia. Olen heikon pilviverhon päällä auringon paistaessa sinisellä taivaalla. Vedän ikkunalipan alas. Kannettavani on auki ja kuuntelen musiikkia. Kuulokkeistani tulee Olavi Uusivirran ja Anna Järvisen duetto; Nuori ja kaunis. Laulussa on hieno tunnelma. Se alkaa hyvin - ota taas se ilme, kuin jotakin oisin velkaa. Anna Järvisellä on hieno sorahtava ääni - paina taas kaasu pohjaan anna elämän mennä ja etenkin hänen ärränsä - rikki ja poikki. Laulun tunnelma saa minun muistelemaan menneitä.

Avaan Pirjolle autoni oven. Tapasimme paria viikkoa aikaisemmin yhteisin harrastuksen puitteissa ja pyysin häntä treffeille. Pirjo suostui ja olemme menossa oopperaan Mikkeliin. Pirjo on yllättynyt autoni merkistä kurvatessani hänen pihaan, Ford Mustang. Käynnistän moottorin ja autoni lipuu tielle. Pirjolla on vaaleat pitkät hiukset. Hän on hoikka, pienikokoinen, vaalea nainen, hymyilevänä huulineen ja isoine pyöreine silmineen.

Kaksiovisen hardtop auton sivuikkunat ovat auki. Aistin Pirjon pitävän vauhdista. Painan kaasua ja V8 moottorin hyrinä muuttuu murinaksi. Pirjo hymyilee. Stereoista soi Springteenin Cover Me.

Menomatka Mikkeliin sujuu vauhdikkaasti. Olen asentanut edellisenä viikonloppuna Mustangin automaattilaatikkoon vaihtoja nopeuttavan jutun ja tuunannut moottoria. Elämme aikaa ennen kameratolppia. Ohitan auton painamalla kaasun pohjaan. Automaatti vaihtaa pienemmälle. Renkaat ulvaisevat ja viereinen auto jää taakse. Auto kuvastaa miehen voimaa. On aivan eri asia ajaa mustalla kiiltävällä muskeliautolla kuin nakuttavalla ooppelilla.

Mikkelissä menemme ensin kahville. Olen järjestänyt liput Mikkelin Oopperaan Madame Butterfly:yn. En kertonut Pirjolle tuntevani sankaritenorin (jos Butterflyn päätenoria voi kutsua edes sankaritenoriksi, mies kun pettää naisen). Hän on laulunopettajani. Viihdyttävän oopperan jälkeen (jos Butterfly nyt on edes viihdyttävä sillä nainen tekee lopussa itsemurhan) menemme päivälliselle.

Päivällisen jälkeen keskustelemme Virpin kanssa oopperan juonesta. Kysyn haluaisiko hän tavata tenorin. Soitan uudella kännykälläni laulunopettajalleni ja pyydän häntä tulemaan ravintolaan. Olin sopinut opettajani kanssa etukäteen tapaamisemme. Tenori istuu pöytäämme. Hän kertoo oopperan kulusta ja miten kyseinen esitys oli sujunut. Pirjo on otettu tästä.

Hotellihuoneessa sydämeni lyö nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Katse ja kosketus luovat sähköä ilmaan. Kiihottuminen saa haluamaan. Hyväily muuttuu pian rakasteluksi kietoutuessamme toisiamme vasten. Puristan Pirjoa kovaa aivan kuin puristaisin Mustangin rattia. 

Seuraavana päivänä tulemme takaisin Mustangin lipuessa rauhallisesti tiellä. Stereoista soi Dire Straitsin saksofonisoolo, But all I can do is hand it to you.

Vietimme kesän yhdessä. Syksyllä panin Mustangin talviteloille. Kesän viimeisten auringonsäteiden siivittämänä Pirjo istui ooppelini kyytiin. Hän taittoi auringonlipan alas. Lippa jäi hänen käteensä. Pirjo heitti sen takapenkille. Samalla hän heitti suhteemme pois.

En tiedä mikä merkitys aurinkolipalla, ooppelilla ja syksyllä oli suhteen loppumiseen. Ehkä meitä ei ollut vain tarkoitettu toisillemme. Vietimme kuitenkin hauskan kesän yhdessä. Se oli yksi parhaista kesistäni, ei kuitenkaan parhain. Koneeni laskeutuu kohta Charles De Gaullen kentälle. Aurinko paistaa.

Täytin hiljattain 45 vuotta. Kävin terveystarkastuksessa. Kaikki arvot olivat kohdallaan ja mitään poikkeavaa ei ilmennyt. On myös aika tarkastaa iän tuomat muutokset kehooni. Olenko vanhentunut?

Riisun itseni alasti ja olen suuren peilin edessä. Kasvoni ovat aina olleet fyysistä ikääni nuoremman näköiset. Niissä ei ole yhtään ryppyä eikä uurretta. Nuorempana, päälle kaksikymppisenä, jouduin näyttämään paperit mennessäni ravintolaan. Olin murrosiässä parisen vuotta fyysistä ikääni jäljessä. Nyt alan keräämään satoa nuoruusvuosien tuskasta. Kasvojeni perusteella olen ehkä alle nelikymppinen. Yksi iän myötä tullut asia kasvoissani silti on, tummat silmänaluset. Niille en voi mitään vaikka käytän voiteita säännöllisesti. Toistaiseksi ne tuovat vain elämisen merkkejä siloposkisiin kasvoihini. Ja onneksi kesällä tummuutta ei näy ruskettuneista kasvoista.

Hiukseni ovat harmaantuneet. Ne ovat aina olleet osittain harmaat. Muistan joskus ala-asteikäisenä jonkun huomattaneen minulle harmaista hiuksistani. Olen varmasti kokonaan harmaahiuksinen viidentoista vuoden kuluttua. Hiukseni ovat kuitenkin yksi parhaista puolistani, ne ovat erittäin vahvat. Saan usein parturin hymyilemään kysymällä näkyykö merkkejä kaljuudesta. Ei tosiaan näy. Minulla tulee olemaan vahvat hiukset pitkälti vanhuuteen.

Hammasrivini ei ole aivan suora. Takahampaissani on amalgaamipaikkoja. Hammashuolto ei ollut aivan samalla tasolla nuoruudessani kuin tänä päivänä. Hampaani ja paikkani ovat kuitenkin hyvin kestäneet, minulla on viimeksi ollut reikä hampaissa joskus kymmenen vuotta sitten. Hammaslääkäri ihailee avatessani suun amalgaamiloistoa. Ei kuulemma nykyisin pääse enää tekemään moista.

Olen verrattain lyhyt, 178 cm pitkä. Joskus olin keskimittainen mutta tämän päivän asteikolla olen kaiketi alle keskimittainen. Painoni on 83 kg. Pituudestani huolimatta olen tyytyväinen kehooni, olen nimittäin suhteellisen lihaksikas. Kävin parikymmentä vuotta sitten ahkerasti punttisalilla. Painoni oli silloin viitisen kiloa nykyistä enemmän runsaammalla lihasmassalla. Lopetin saliharrastukseni viitisentoista vuotta sitten ja päätin keskittyä laulamiseen. Hyvä harjoittelu jätti kuitenkin jälkensä. Nyt yhden talven saliharjoittelun jälkeen olen päässyt melkein samoihin mittoihin. Tällä hetkellä droppini on kuusi tuumaa. Ensi vuonna se on toivottavasti seitsemän. Se ei ole mitään oikeaan kehonrakentajaan verrattuna mutta en suuria muskeleita halua. Arnoldin droppi taisi olla muuten 18 tuumaa.

En löydä vartalostani iän tuomia merkkejä. Minulla ei ole kaljavatsaa. Ihoni on täsmälleen samanlainen kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Rintakarvoja minulla on muutama kappale aivan kuin aikaisemminkin. Joskus olin kateellinen miesten karvaisista rinnoista, nyt olen tyytyväinen karvattomuuteen.

Pidän alastomuudestani mutta useimmiten liikun kuitenkin vaatteet päälläni. Vaatteeni ovat yksi hyvistä puolistani. Pidän pukeutumisesta. Pukeudun yleensä töissä slimmiin pikkutakkiin joka on ehdottomasti sopivankokoinen. Hihat eivät saa olla liian pitkät, paidanhihasta pitää näkyä siivu. Olkapäissä ei saa olla pusseja ja takin pituus pitää olla rystyseen asti, ei yli eikä alle. Yleensä miehet pukeutuvat liian suuriin vaatteisiin. Jalassani minulla on tavallisesti chinot ja ruskeat kengät, usein puoli broguet. Kesäperjantaisin olen joskus rennommin uudenkarheilla 501:llä ja valkoisella pakasta otetulla egyptinpuuvillaisella t-paidalla. Jalassani minulla silloin on ruskeat loufferit ilman sukkia.

Pyrin välttämään mustaa väriä. Musta puku mustilla kengillä tietysti formaalissa tilaisuudessa mutta muuten suosin ruskean, sinisen ja harmaan sävyjä. Hankin jopa punaiset chinot jotka sopivat hyvin sinisen klubitakin kanssa. En voi sietää mustia kenkiä sinisten farkkujen kanssa. Ja yleensä ottaen en voi sietää huonoja kenkiä ja ylisuuria vaatteita.

Alastomani ollessani kiinnittyy katse myös sukupuolielimeeni. Miehelle (naisellekin?) tärkeää on sen pituus. Sen pituudella ei tietenkään ole mitään tekemistä naisen tyydyttämisen kanssa (?) mutta miehen itsetunnolle hyvää omaavansa hyvän pituisen. En ole koskaan mitannut omani pituutta. Eräs entinen tyttöystäväni kuitenkin luetteli hyviä puoliani suhteemme loputtua. Kakkossijalla oli sen pituus. Tiesin sen pitävän paikkansa.

Luuloni koki vuosia sitten kolauksen. Olin Göteborgissa eräässä seminaarissa. Paikalla oli ihmisiä ympäri Eurooppaa. Opetin miehille saunomista ja hotellisaunomisemme vierähti oluen voimalla pikkutunneille. Joku keksi ottaa muistoksi kuvan meistä alastomista miehistä. Yllätys (häpeä) olikin melkoinen saatuani myöhemmin kuvan. Selkeässä ryhmäkuvassa seisoin erään itävaltalaisen miehen vieressä. Vertailu oli helppo tehdä. Sen pituus oli tasan puolet itävaltalaisen pituudesta. Itsetuntoni koki kolauksen. Selitin sitä itselleni arvelemalla itävaltalaisen miehen sen olevan ns. puolijäykässä asennossa. Ehkä hänellä oli taipumuksia kiihottua hieman liikaa hauskassa miesseurueessa.

Olin pitkästä aikaa treffeillä. Nettikirjeenvaihdon jälkeen tapasin sangen viehättävän näköisen ikäiseni naisen. Tapaamisemme vierähti viisituntiseksi kahvila-, leikkipuisto-, autoilutapaamiseksi. Tapaamisen jälkeen hän meilaili muutaman kysymyksen. Ajattelin kysymyssarjaa ensin huvittuneena kunnes tajusin hänen olevan tosissaan. Mieleeni tulin työpaikkahaastattelu psykologisina testauksineen. Kaivoiko hän kysymykset jostain kirjasta; Onko hän elämäni mies?

Se kuulostaa hienolta, Jennin hengitys.

...josta on kaikki jo kirjoitettu. Rakkaus sanana kuulostaa kliseiseltä mutta koskaan siihen ei kyllästy. Miten rakastuminen ja rakkaus sitten eroavat toisistaan?

Rakastuminen on psykoosiin rinnastettava poikkeuksellinen mielentila, jonka ajallinen kesto on rajallinen. Rakastuminen saa aikaan myönteisiä muutoksia hormonitoiminnassa ja saa velat tuntumaan saatavilta, antaa voimaa valvoa yöt ja päivät, juosta maratonin sukkasillaan, siirtää vuoria. Rakastumisen kohde näyttäytyy täydellisyyden ruumiillistumana, johon haluamme sulautua kokonaan, näemme jatkuvasti hänen kasvonsa väentungoksessa, kuulemme hänen äänensä vaikka hän olisi toisessa kaupungissa. Erossa oleminen on tuskaa ja toisten ihmisten seura tuntuu yhdentekevältä, kunhan vain saamme olla rakkauden kohteen lähettyvillä. Emme osaa ajatella tai puhua muuta kuin tähän rakkauteen liittyviä ajatuksia.

Jossain vaiheessa tämän tunnetilan on kuitenkin loputtava - kenenkään pää ja kroppa ei kestäisi loputtomiin näin ylivirittyneessä tilassa olemista. Onnellisessa tapauksessa rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Haluamme hyvää rakastetullemme, otamme hänet huomioon tehdessämme päätöksiä ja toimiessamme. Viihdymme hänen seurassaan, mutta meistä on mukava nähdä muitakin ihmisiä. Erossa ollessamme ikävöimme, mutta pärjäämme ilman jatkuvaa varmistelua, että toinen on olemassa. Voimme viettää kivan viikonlopun kaveriporukassa ilman, että soittelemme kullalle joka käänteessä. Kotiin on kiva palata virkistyneenä, kultakaan ei ole sillä aikaa kuollut ikävään.

Näemme rakastetussamme puutteita, mutta suhtaudumme puutteisiin hellyydellä. Ärsyynnymme välillä rakastettumme hankaliin piirteisiin, mutta ajattelemme, että se on kuitenkin minun kulta enkä halua tapella kenenkään muun kanssa kuin hänen. Seuraa harmaan arjen päiviä ja viikkoja, joissa kuitenkin on pieniä hyviä hetkiä - joskus vähän isompiakin. Vuodet kuluvat, me muutumme ja rakastettumme muuttuu. Tulee aikoja kun toisen naama ärsyttää tavallistakin enemmän, mutta tulee myös aikoja, jolloin tajuamme, että juuri tuon ihmisen kanssa olen kasvanut yhdessä, rakentanut yhteistä elämää, saanut lapsia ja nähnyt näiden kasvavan. Tulee toivottavasti myös aikoja, jolloin näemme rakastetun uudestaan haluttavana ja kiinnostavana naisena/miehenä - ehkä vähän uudenlaisena. Emme pakota rakastettua jäämään ikuiseksi teiniksi, jos olemme tavanneet teini-ikäisinä. Hyväksymme iän tuomat muutokset ja suhtaudumme niihin ymmärtäen. Pidämme itsestämme huolta, että rakastetun olisi mukava katsoa ja koskettaa - toivottavasti kummallakin on tämä sama halu.

Suhteen jälkeinen kaipaus voi jatkua pitkään. Rakkaus jättää jälkensä. Toinen ihminen on pitkään iholla. Jäljistä huolimatta on pakko mennä eteenpäin. On pakko etsiä uutta koska ilman etsimistä ja toivoa ei ole mitään. Et ole enää minun ja minun pitää etsiä rakkauteni muualta. En rakastele enää kanssasi vaan rakastelen jonkun toisen kanssa.  

Koko elämä on varmasti itsensä etsimistä. Eri aikakausina voi löytää itsestänsä uusia asioita. Oleellista kaiketi on, ettei noudata samoja kaavoja kuin aikaisemmin ja ettei kulje samoja polkuja kuin aikaisemmin. Itsensä etsiminen voi olla seikkailu joka kestää loppuelämän ajan.

Miten itseään sitten voi sitten etsiä? Emmekö tunne itseämme jo riittävän hyvin? Mielestäni uusien asioiden tai vaikkapa uusien harrastusten avulla pystyy ymmärtämään paremmin itseään. Noin vuosi sitten ryhdyin kirjoittamaan lyriikkaa ja sen on tuonut hämmästyttävän piirteen itsestäni esille, herkkyyden. Asioiden kirjoittaminen auki selkiinnyttää myös ajattelun ts. kun on kirjoittanut on samalla myös ajatellut ja prosessoinnut mielessään tapahtuman tai asian.

Ensimmäinen kirjoittamani runoni oli eräänlainen omakohtainen kokemus.

PIRULLINEN

On olemassa pirullisia asioita,

pirullisia asioita tulee välttää.

Älä tee pirullisia asioita äläkä tapaa pirullisia ihmisiä.

Ne tuottavat sinulle harmia.

Ne panevat sinut elämään.

Tanssiminen on hauskaa. Harrastin sitä nuorempana aktiivisesti vaikken mikään parkettien partaveitsi ollutkaan. Tanssimista on myös mukava katsoa. Tanssiohjelmaa seurattaessa on hauska katsoa miten ihmiset kehittyvät harjoitellessaan.

Tanssimisessa on tärkeää parin harmonia ja miten pari tanssii yhteen. Yhtä tärkeää on myös miehen vieminen. Mies vie tanssissa naista ja nainen seuraa miestä. Jos mies ei pysty viemään, tanssin harmonia katoaa. Tanssimiseen tasa-arvoisuus ei ole (onneksi) vaikuttanut. Mies voi tiskata tai siivota menettämättä kasvojaan mutta tanssissa hänen täytyy viedä. En tiedä mitään niin vastenmielistä kuin pari jossa nainen yrittää viedä miehen seuratessa häntä. Mistä tämä perinne oikein sitten tulee? En tiedä mutta miehenä koen sen olevan vain osa luontoa. Uskon miehen saavan myös eräänlaista tyydytystä hallitessaan ja määrätessään tilanteen. Nainenkin saa varmasti tyydytystä saadessaan seurata vahvaa miestä.

Tanssiminen voi olla (parhaassa tapauksessa?) esileikkiä. Rakasteluun pätee myös samat elementit. Miehen pitää ottaa nainen. Kotiin tullessa mies ottaa ensin naisen ja sen jälkeen keskittyy päivän postiin. Ottaessaan naisen miehen pitää viedä ja tyydyttää nainen. Miehen pitää hallita ja ohjata tilannetta mutta samalla hänen pitää aistia mistä nainen pitää. Kysymykset pidätkö tästä ovat hyödyttömiä, hänen pitää osata aistia mistä nainen pitää. Hänen pitää huolehtia naisen tyydytyksestä, muuten hän ei ole mies.  Mies vie mutta vielä tärkeämpää hänen aistia mitä nainen haluaa ja toimia sen mukaan.

Naiselle on nöyryyttävää pyytää seksiä, eritoten jos mies kieltäytyy siitä (sitäkin saattaa avioliitossa tapahtua). Se on sama asia jos nainen hakee tanssimaan miestä. Miehen ei pidä kysyä seksiä, hänen pitää aistia koska nainen on halukas siihen ja ottaa nainen. Aivan kuin hänen pitää aistia nainen kuka on halukas tanssimaan hänen kanssaan.

Teoriani ei päde ehkä kaikkiin naisiin mutta luullakseni suurempaan osaan. Vai mitä?

Olen rakkauden haavoittama henkilö. Paulo Coelho kirjoittaa osuvasti;

"Rakkauden haavoittamat, toisin kuin sodassa haavoittuneet, eivät ole uhreja eivätkä pyöveleitä. He ovat valinneet sen, mikä kuuluu elämään ja saavat kärsiä valintansa tuskan ja riemun. Ne, joita rakkaus ei ole koskaan haavoittanut eivät voi sanoa eläneensä. Koska he eivät ole eläneet."

Valitsin aikoinaan sen mikä kuuluu elämään. Ei sen enempää.